10 myyttiä koiranpennun kouluttamisesta

Aina välillä on hyvä kyseenalaistaa ja haastaa mielessään niitä asioita, joita pidämme itsestäänselvyyksinä ja faktoina. Mihin se, mitä tiedämme, itse asiassa perustuu? Kuten monesta muustakin aiheesta, myös pentujen kasvatuksesta, koulutuksesta ja käyttäytymisestä kiertää runsaasti faktoina pidettyjä uskomuksia omistajalta ja kasvattajalta toiselle. Moni näistä uskomuksista ei välttämättä perustu lainkaan tutkittuun tietoon tai oikeisiin faktoihin, vaan jokuJatka lukemista ”10 myyttiä koiranpennun kouluttamisesta”

Älä valitse koirarotua ulkonäön perusteella

Kun suunnittelet uuden nelijalkaisen perheenjäsenen lisäystä, oli se sitten pentu, rescue tai kodinvaihtaja, teet samalla valinnan siitä, millaista elämäsi tulee olemaan seuraavat 10-15 vuotta. Valintaa ei siis kannata tehdä kevyesti. Aivan ensimmäiseksi on tietysti päätettävä, minkä rotuisen koiran otat. Jos olet ottamassa esimerkiksi sekarotuisen rescuen, voi olla haastavampaa tietää, millainen rotusekoitus taustalta löytyy. Joskus onJatka lukemista ”Älä valitse koirarotua ulkonäön perusteella”

Koiran arkuus – ennaltaehkäisy on yhtä tärkeää kuin hoitaminen

Artikkeli on ilmestynyt alun perin SuKoKan Kasvattaja-lehdessä. Ainoastaan aidosti aran koiran kanssa elänyt omistaja voi käsittää, kuinka voimakkaasti arkuus voi vaikuttaa sekä koiran että omistajan elämään. Arka koira saattaa kokea voimakasta pelkoa useita kertoja päivässä, mikä usein rajoittaa sen elämää monilla tavoin. Meidän ihmisten ei aina ole helppo ymmärtää, miksi koira pelkää hyvinkin arkipäiväisiä asioita.Jatka lukemista ”Koiran arkuus – ennaltaehkäisy on yhtä tärkeää kuin hoitaminen”

Tämän kirjan koirasi haluaisi sinun lukevan

Haluaisitko ymmärtää koiraasi entistäkin paremmin? Toivoisitko vahvempaa suhdetta sinun ja koirasi välille? Haluatko helpottaa arkea koirasi kanssa ja opettaa sen käyttäytymään toivomallasi tavalla positiivisin ja koiralähtöisin menetelmin? Kiinnostaisiko tietää, miten voisit parantaa koirasi hyvinvointia ja tarjota sille onnellisimman mahdollisen elämän? Oletko nauttinut blogini lukemisesta? Jos vastauksesi yhteenkin näistä on kyllä, pidät varmasti tästä kirjasta. KirjassaJatka lukemista ”Tämän kirjan koirasi haluaisi sinun lukevan”

Oikea pentu oikeaan kotiin – onko se mahdollista?

Jokainen pentu on yksilö, ja jokaisella tulevalla omistajalla on omat toiveensa, odotuksensa ja elämäntilanteensa. Miten siis sovittaa nämä kaksi yhteen? Kuinka pitää huoli siitä, että jokainen pentu menee juuri sille soveltuvaan kotiin? Kasvattaja pääsee tarkkailemaan pentuja niiden syntymästä saakka, ja muodostaa jonkinlaisen käsityksen jokaisen luonteesta. Pentujen käytös muuttuu hyvinkin paljon niiden kehittyessä, ja siksi luonne-erojenJatka lukemista ”Oikea pentu oikeaan kotiin – onko se mahdollista?”

Koiran 10 tärkeintä elämäntaitoa

Suurin osa koiranomistajista on varmasti yhtä mieltä siitä, että koiran on oltava tottelevainen. Tottelevaisuus tietysti helpottaa asioita huomattavasti, mutta itse asiassa vielä tärkeämpää on, että koira on hyväkäytöksinen. Tottelevainen ja hyväkäytöksinen koira ovat kaksi eri asiaa, vaikka saattavatkin ensisilmäykseltä vaikuttaa samalta. Tottelevainen koira tekee, mitä käsketään ja lopettaa kiellosta sen, mitä oli tekemässä. Hyväkäytöksistä koiraaJatka lukemista ”Koiran 10 tärkeintä elämäntaitoa”