Kuonokoppa – ihana vai kamala asia?

Miten reagoit, jos kadulla tulee vastaan koira, jolla on kuonokoppa? Moni kiertää tällaisen koiran kaukaa ja suhtautuu siihen pelokkaasti. Tämän lisäksi omistajaa saatetaan paheksua tai koiraa sääliä. Samaan koiraan suhtaudutaan täysin eri tavalla, jos sillä ei ole kuonokoppaa päässä. Kuonokopalla on turhaan huono maine. Sen käyttöön liittyy runsaasti harhaluuloja ja ennokkokäsityksiä, joista voi olla haittaaJatka lukemista ”Kuonokoppa – ihana vai kamala asia?”

Useamman koiran kouluttaminen

Koiran kouluttamiseen sisältyy jo ennestään runsaasti haasteita, ja tilanne monimutkaistuu entisestään useamman koiran kanssa. Mitä tehdä, jos yksi koira toimii oikein, mutta toinen ei? Yhden koiran palkitseminen hyvästä käytöksestä saattaa hämmentää ja turhauttaa sitä, joka jääkin ilman palkintoa. Se saattaa olettaa itsekin saavansa jotakin ja kokea tilanteen aluksi palkitsevana, ennen kuin tajuaa jäävänsä ilman. VieläJatka lukemista ”Useamman koiran kouluttaminen”

Remmirähjän koiran päiväkirja

Ihmiseni sanoo, että olen ”remmirähjä”. Muut sanovat, että ”aggressiivinen”. En tiedä, mitä nuo sanat tarkoittavat. Tiedän vain, että elämme vaarallisia aikoja. Jokaisella kävelyllä piilee kamalia vaaroja. Jostain saattaa milloin tahansa putkahtaa esiin hirviö, joten minun on oltava koko ajan valppaana. Hirviöt kulkevat neljällä jalalla, kuten minäkin. Niissä on itse asiassa paljon samaa kuin minussa, paitsiJatka lukemista ”Remmirähjän koiran päiväkirja”

Anna koiran haistella päivän uutiset

Ihmisellä ja koiralla on hyvin erilainen käsitys siitä, mikä on kävelyn tarkoitus. Ihmiselle tärkeintä on päästä paikasta A paikkaan B; saada lenkki suoritettua. Parasta on, jos pysähdyksiä tulee mahdollisimman vähän, ja koira seuraa vierellä silmät omistajaan liimattuna koko kävelyn ajan. Niinhän hyvin koulutetun koiran tulisi tehdä. Koiralle kävely on koko päivän kohokohta. Se on ainoaJatka lukemista ”Anna koiran haistella päivän uutiset”