10 myyttiä koiranpennun kouluttamisesta

Aina välillä on hyvä kyseenalaistaa ja haastaa mielessään niitä asioita, joita pidämme itsestäänselvyyksinä ja faktoina. Mihin se, mitä tiedämme, itse asiassa perustuu? Kuten monesta muustakin aiheesta, myös pentujen kasvatuksesta, koulutuksesta ja käyttäytymisestä kiertää runsaasti faktoina pidettyjä uskomuksia omistajalta ja kasvattajalta toiselle. Moni näistä uskomuksista ei välttämättä perustu lainkaan tutkittuun tietoon tai oikeisiin faktoihin, vaan joku on vain jossakin vaiheessa päättänyt, että näin asiat ovat. Tietoa koirien käyttäytymisestä saadaan kuitenkin jatkuvasti lisää, ja vanhoja käsityksiä voidaan alkaa pikkuhiljaa päivittää. Tässä käydään läpi kymmenen tällaista uskomusta ja pohditaan, onko niissä perää vai ei.

1. Pentutesti on luotettava tapa arvioida pentujen tulevaa luonnetta.

Pentutestit ovat yleinen tapa koittaa selvittää, minkälaiseen kotiin eri yksilöt saattaisivat sopeutua. Kuitenkin tutkimusten mukaan pentutestien tulokset eivät juurikaan vastaa aikuisen koiran käytöstä. Pentujen persoonallisuus ja luonne on vasta kehittymässä, ja siihen on mahdollista vaikuttaa vielä voimakkaasti kokemusten ja koulutuksen kautta. Osa geneettisistäkin ominaisuuksista saattaa ilmetä koiran käytöksessä vasta myöhemmällä iällä. Pennun käytös alkaa muuttua pysyvämmäksi vasta siinä vaiheessa, kun se on jo muuttanut uuteen kotiinsa.

Pentutesti kertoo, millaista pennun käytös on sillä hetkellä. Jos testi toistettaisiin, tulokset eivät siis todennäköisesti olisi samoja vuoden päästä – tai välttämättä edes seuraavana päivänä. Joskus pentutestin tulokset voivat jopa muuttua itseään toteuttaviksi ennusteiksi, jos omistaja uskoo pennun luonteen olevan tietynlainen ja kohtelee sitä sen mukaisesti. Pahimmillaan jo pentutesti itsessään voi aiheuttaa ongelmia. Jos pentutestiin sisältyy esimerkiksi kovia ääniä tai muita mahdollisesti pelottavia tilanteita, voi epävarma pentu muuttua entistäkin aremmaksi, erityisesti jos testi satutaan tekemään pelkokauden alkuvaiheessa.

2. Pentua ei saa viedä ulos liikaa ennen kaikkia rokotuksia.

Aika ennen täyttä rokotussuojaa sattuu olemaan juurikin se kaikkein otollisin ja tärkein aika pennun sosiaalistamisen kannalta. Jos pentua ei viedä tässä iässä tutustumaan erilaisiin paikkoihin, ihmisiin, koiriin, eläimiin ja ympäristöihin, saattaa se vaikuttaa ikävästi koiran käytökseen myöhemmällä iällä. Eläinlääkäriltä kannattaa kysellä senhetkistä tautitilannetta ja keinoja, joilla riskeiltä voidaan välttyä ilman, että pentua jouduttaisiin ulkoiluttamaan vain kotipihassa tai kodin lähiympäristössä. Pentua voidaan esimerkiksi kantaa ympäriinsä tai voidaan varmistaa, ettei pentua viedä paikkoihin, joissa käy runsaasti muita koiria. Pentu voi myös tutustua tuttuihin, varmasti rokotettuihin aikuisiin koiriin sekä esimerkiksi kotona käyviin erilaisiin ihmisiin.

3. Sosiaalistaminen alkaa vasta luovutusiän jälkeen.

Koiranpennun on tärkeää tottua kaikkiin niihin asioihin, joita se tulee aikuisenakin mahdollisesti kohtaamaan tai kokemaan. Tärkeitä asioita ovat mm. toiset koirat, erilaiset ja eri-ikäiset ihmiset, polkypyörät, autot, autolla matkustaminen, kaupunkiympäristö, erilaiset pinnat, käsittelytilanteet, kodinkoneet, erilaiset äänet, muut eläimet, erilaiset ympäristöt, eläinlääkärissä käyminen ja julkiset kulkuvälineet. Sosiaalistamisen herkkä kausi alkaa jo kasvattajan luona, ja siinä vaiheessa kun pentu muuttaa uuteen kotiinsa, tämä kausi alkaa melkein olla jo lopuillaan – erityisesti, jos luovutusikä on paljon myöhäisempi kuin 8 viikkoa. Kasvattaja voi siis tehdä jo paljon sen taakamiseksi, että pennusta kasvaa tasapainoinen ja reipas aikuinen koira. On kuitenkin tärkeää, että pentua ei altisteta väkisin tilanteille, jotka se kokee pelottavina, vaan kaikista uusista kokemuksista luodaan mahdollisimman positiivisia.

4. Pennulla ei saa käyttää valjaita.

Siitä, millainen vaikutus valjailla on pennun kehittymiseen ei itse asiassa ole kovinkaan paljon tutkimustietoa. Parissa tutkimuksessa on selvitetty, että ainakin väärän malliset tai kokoiset valjaat saattavat rajoittaa (aikuisen) koiran liikerataa. Tutkimuksissa ei kuitenkaan ole selvitetty sitä, minkälainen vaikutus esimerkiksi kaulapannassa vetämisellä on pennun liikkeelle tai kehitykselle. Tiedetään, että ainakin aikuisilla koirilla kaulapantaa vasten vetäminen johtaa siihen, että paine kohdistuu paljon pienemmälle alueelle kuin valjaiden kanssa, ja saattaa siksi johtaa pitkällä aikavälillä mm. silmä- ja niskavaurioihin.

Siinäkin tapauksessa että pennulla käytetään kävelyillä vain kaulapantaa, kannattaa se silti totuttaa valjaiden käyttöön ja pukemiseen pienestä pitäen. Koskaan ei voi tietää, vaikka valjaille tulisikin myöhemmällä iällä tarvetta, ja silloin on hyödyllistä, jos ne ovat jo tuttu juttu. Yllättävän moni koira kokee valjaiden pukemisen epämiellyttävänä tai jopa pelottavana tilanteena, ja siltä voidaan ehkä välttyä, jos tilannetta on harjoiteltu sosiaalistamisen herkän kauden aikana.

5. Pentua täytyy rankaista käsien puremisesta.

Suun käyttäminen maailman tutkimiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen on täysin normaalia käytöstä pienelle pennulle. Hampaiden vaihtumisen aikaan pentu myös usein kokee ikävää tunnetta tai jopa kipua ikenissään, mitä se saattaa yrittää lievittää lisäämällä käsien, huonekalujen ja muiden kohteiden pureskelua entisestään. Rankaiseminen tai kiljahtaminen saattaa innostaa joitakin pentuja entisestään, kun taas osa pennuista saattaa oppia yhdistämään ihmiset ja kädet ikäviin asioihin, jolloin suhde väistämättä kärsii.

Kaikkein tärkeintä käytöksen vähentämisessä on tarjota pennulle mahdollisimman paljon erilaisia luvallisia kohteita, joita pureskella. On tärkeää löytää juuri ne materiaalit ja mahdolliset pureskeltavat herkut, joita oma pentu eniten arvostaa. Leluja kannattaa olla koko ajan saatavilla, ja niitä voi käyttää myös puremisen uudelleenkohdistamiseen, jos pentu alkaa purra käsiä leikin lomassa. Tilanteita kannattaa myös ennakoida, ja pentua voi kannustaa leikkimään leluilla erityisesti tilanteissa, joissa se saattaisi aloittaa käsien puremisen. On myös tärkeää, että jos pentu vaikkapa leikkiessään puree vahingossa kättä, kaikki liike loppuu ja ihminen muuttuu “tylsäksi”.

6. Jos pennusta toivotaan näyttelykoiraa, sitä ei saa opettaa istumaan.

On tietysti helpompaa saada pentu seisomaan näyttelyssä, jos istumisesta ei ole muodostunut lähes automaattista käytöstä, jota koira tarjoaa tilanteessa kuin tilanteessa. Syy siihen, miksi istumisesta usein muodostuu näin vahva käytös on yksinkertaisesti se, että istumista on vahvistettu ja palkittu kerta toisensa jälkeen, kun taas seisomista harvoin vahvistetaan millään tapaa. On siis täysin mahdollista opettaa koira istumaan ja silti saada siitä taitava näyttelykoira. Koiralle on vain opetettava, että istuminen kannattaa ainoastaan, jos siihen on annettu käsky, kun taas muina aikoina sitä palkitaan seisomisesta. Näin seisominen muuttuu “automaattiseksi” käytökseksi, jota pentu tarjoaa aina, kun se haluaa jotakin.

7. Pentu on jätettävä mahdollisimman pian yksin uudessa kodissaan.

Uuteen kotiin muuttaminen ja emosta ja sisaruksista eroon joutuminen on usein melkoinen shokki pienelle pennulle. Luonnossa emosta, sisaruksista ja tutusta ympäristöstä vieroittuminen ei tapahtuisi näin yllättäen, vaan pikkuhiljaa. Jos pentu vielä lisäksi jätetään välittömästi yksin yön ajaksi ja heti seuraavana päivänä se jää kotiin työpäivän ajaksi, ei tule varmaan yllätyksenä, jos pentu itkee ja huutaa ja kokee olonsa melkoisen yksinäiseksi.

On tietysti aivan yhtä haitallista, jos pentua ei jätetä lainkaan yksin vaikkapa kolmeen viikkoon, ja sitten oletetaan sen pärjäävän työpäivän ajan omillaan. On mahdollista löytää jonkinlainen kultainen keskitie; pentua ei ole heti pakko niinsanotusti heittää altaan syvään päätyyn, vaan yksin olemista voidaan harjoitella pikkuhiljaa.

On täysin sallittua nukkua pennun vierellä ensimmäiset yöt ja totuttaa se sitten vähän kerrallaan nukkumaan kauempana omistajasta. Yksinoloa päiväsaikaan voi harjoitella aluksi niinkin yksinkertaisilla tavoilla kuin kävelemällä välillä toiseen huoneeseen ja sulkemalla oven tai koiraportin perässään hetkeksi. Yksin kotiin jääminen voidaan aloittaa vaikka vain muutamista minuuteista kerrallaan, pikkuhiljaa aikaa pidentäen. Pientä pentua ei kannata välittömästi jättää yksin tuntikausiksi – osittain myös siksi, että sisäsiistiksi oppiminen vaikeutuu huomattavasti, sillä pieni pentu ei vielä kykene pidättämään kovin pitkiä aikoja.

8. Pentua voi ravistaa niskanahasta /selättää / sille voi murista, koska emokin tekee niin.

Emme voi mitenkään käyttäytyä täsmälleen samalla tavalla kuin koira – elekieli, ajoitus ja moni muu asia menee väistämättäkin helposti pieleen. Moni niistä käytöksistä, joita kuvitellaan normaaliksi emon käytökseksi, eivät myöskään välttämättä ole sitä.

On myös tärkeä muistaa, että ihmisinä meillä on käytössämme runsaasti työkaluja, tietoa ja koulutuskeinoja pennun käytöksen muuttamiseen paljon eettisemmillä ja luotettavammilla tavoilla. Useiden tutkimusten tuloksista tiedetään, että rankaisujen käyttäminen (joihin kaikki edellämainitut lukeutuvat) heikentää omistajan ja koiran välistä suhdetta, lisää koiran ahdistusta ja aggressiivista käytöstä ja saattaa jopa pahentaa käytösongelmia. Palkitseminen sekä ympäristön ja oman toiminnan muokkaaminen sellaisiksi, että onnistuminen olisi koiralle mahdollisimman helppoa, ovat tutkitusti huomattavasti tehokkaampia, kestävämpiä ja riskittömämpiä keinoja koiran kouluttamiseen.

9. Paras tapa opettaa pentu sietämään käsittelyä on olla antamatta periksi.

Yleinen tapa opettaa pentu hyväksymään esimerkiksi sylissä pitäminen, käsittely tai erilaiset toimenpiteet on se, että pennun rimpuiluista tai vastalauseista ei välitetä, vaan tilanne viedään aina loppuun ja pentu päästetään menemään vasta, kun se lopettaa vastustelun. Tämä opettaakin pennun monessa tapauksessa pysymään aloillaan käsittelyn aikana, mutta se ei opi pitämään tilanteita miellyttävinä. Osalle koirista tällainen menettely saattaa jopa johtaa entistä negatiivisempaan suhtautumiseen käsittelyä kohtaan. Jos taas varmistetaan, että pennun kokemukset käsittelytilanteesta ovat positiivisia, on paljon todennäköisempää, etteivät mahdolliset myöhemmät negatiiviset kokemukset käsittelytoimenpiteistä aiheuta ongelmia, sillä pennulla on jo runsaasti positiivisia kokemuksia “pankissa”.

10. Pentu oppii olemaan vahtimatta tai puolustamatta ruokaansa, kun se otetaan siltä välillä pois.

Pentu, jolla ei ole minkäänlaista taipumusta vahtimiseen, saattaa hyvinkin olla välittämättä, vaikka joku veisi sen ruoan tai luun siltä pois. Jollakin toisella pennulla tällainen menettely saattaa kuitenkin pahimmillaan johtaa siihen, että pentu uskoo entistä vakaammin, että sillä on syytäkin puolustaa ruokaansa, koska ihminen selvästi havittelee sitä. Paljon tehokkaampaa on opettaa pennulle, että ihminen ei ole millään lailla kiinnostunut sen ruoasta – ja että itse asiassa ihmisen lähestyminen johtaa vain hyviin asioihin. Pennun ruokakuppiin voi esimerkiksi käydä välillä pudottamassa jotakin vieläkin parempaa kuin se, mitä pentu sillä hetkellä syö. Pentu voidaan myös opettaa irrottamaan sen hallussa oleva esine opettamalla sille, että se saa tilalle jotakin vieläkin parempaa.

Artikkeli on julkaistu alunperin SuKoKa:n Kasvattaja-lehdessä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: